Yritykset Vestmans-sillin takana – VSV ja Marhólmar

Vuonna 1946 perustettu VSV on yksi Islannin suurimmista kalateollisuuden toimijoista. Sillä on kaikkiaan kymmenen omaa kalastusalusta ja suuri, nykyaikainen kalanjalostuslaitos Vestmannasaarten satama-alueella. VSV:n tytäryhtiö Marhólmar hoitaa tuotteiden myyntiä ja markkinointia Atlantin molemmille puolille. Yrityksen tavoitteena on rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita, jotka perustuvat tuotteiden korkeaan laatuun ja toimitusvarmuuteen.

Monipuoliset mertenherkut

VSV:n/Marhólmarin kalanjalostuslaitoksessa yleisimmin käsitellyt kalat ovat turska, makrilli, silli, kolja, seiti ja puna-ahven, jotka kalastetaan yrityksen omilla aluksilla Islannin kirkkailta vesiltä.

Kestävästi kalastettua, laadukasta kalaa

VSV:n hallinnassa on omien kalatuotteidensa koko tuotantoketju aina kalan pyynnistä tavarantoimituksiin asti. Tämä takaa tuotteiden jäljitettävyyden, turvallisuuden ja korkean laadun.

VSV:lla kalastus tapahtuu omien kalastuskiintiöiden puitteissa. VSV hoitaa kalastuksen, jonka jälkeen Marhólmar itse perkaa, suolaa ja pakkaa kalat kuluttajatuotteiksi. Yritykset ovat mukana vaikuttamassa siihen ettei maailman meriä kalasteta tyhjiksi. ”Kalastamme tänään niin, että voimme kalastaa myös huomenna” slogan kuvaa hyvin VSV:n ja Marhólmarin tapaa toimia.